Yhteiskuntaan sopeuttaminen

EU-maissa ja Norjassa on vahvistettu toimenpiteitä, joilla käsitellään huumeriippuvuusongelmista kärsivien ryhmien ja muiden ryhmien syrjäytymistä sekä huumeidenkäytön tai väärinkäytön yhteiskunnallisia seurauksia.

Euroopan unionin huumausainestrategian (2000–2004) (Euroopan unionin neuvosto, 2000) sekä yhteiskuntaan sopeuttamisesta EU-maissa ja Norjassa tehdyn erityisen tutkimuksen (EMCDDA, 2003b) perusteella yhteiskuntaan sopeuttaminen voidaan määritellä “kaikenlaisiksi toimenpiteiksi, joilla huumeidenkäyttäjiä sopeutetaan yhteisöön”.

Sopeuttamistoimet kohdistuvat sekä nykyisiin että entisiin huumeiden ongelmakäyttäjiin, aina itsenäisesti elävistä, "puhtaista", entisistä narkomaaneista ja pitkäaikaisista metadonipotilaista erittäin heikossa asemassa oleviin kaduilla asuviin käyttäjiin. Hoitoa, sen enempää lääkinnällistä kuin psykososiaalistakaan, ei välttämättä vaadita. Tämä tarkoittaa myös, ettei yhteiskuntaan sopeuttaminen tapahdu välttämättä hoidon jälkeen, vaan se voidaan toteuttaa hoidonsaannista riippumatta joko hoitoprosessin viimeisenä vaiheena tai erillisenä ja itsenäisenä jälkihoitona, josta vastaavat muut kuin hoitopalvelut, joilla on omat tavoitteensa ja keinonsa. Yhteiskuntaan sopeuttamisen palvelut eivät keskity yksinomaan laittomien huumeiden ongelmakäyttäjiin, vaan ne voivat kohdistaa toimenpiteitään kaikenlaisiin päihderiippuvaisiin (myös niihin, jotka ovat riippuvaisia alkoholista ja laillisista huumeista) tai jopa kaikkiin syrjäytyneisiin väestöryhmiin (kuten kodittomiin ja kaduilla eläviin ihmisiin).

Kaavio 23

Tärkeimmät tavat huumeiden ongelmakäyttäjien sopeuttamiseksi yhteiskuntaan EU

Kaavio 23

EU-maiden sopeuttamistoimenpiteistä on mahdotonta esittää määrällistä yleiskatsausta, sillä termiä "yhteiskuntaan sopeuttaminen" ei käytetä yhtenäisesti. Vaikka useita palveluja voikin toimia rinnakkain, maiden tasolla on tavallisesti yleiset “palvelumuodot” yhteiskuntaan sopeuttamiselle. Niiden kohteena ovat

On vaikeaa esittää sosiaalisten integraatiopalvelujen saatavuutta määrällisesti tai arvioida tarjottavien palvelujen toimivuutta, vaikka kokemukset viittaavatkin siihen suuntaan, että palvelujen tarjonta ei ole riittävää. Esimerkiksi Saksa arvioi, että se tarvitsee noin 25 000 sopeuttamispaikkaa, mutta sillä on niitä vain noin 4 000. Itävallassa toteutetussa työllisyyshankkeessa kirjattiin kaksi kertaa enemmän hakemuksia kuin vapaita paikkoja, ja keskimäärin 15 henkilön hakemukset jouduttiin epäämään päivittäin.

Yhteiskuntaan sopeuttamisen tukitoimet voidaan jaotella kolmeen pääluokkaan: koulutus (johon sisältyy harjoittelu), asuminen ja työllisyys.

Useilla huumeidenkäyttäjillä on alhainen koulutustaso, ja useissa kansallisissa raporteissa kuvataan huumeiden ongelmakäyttäjien ja työmarkkinoiden välistä suhdetta huonoksi (Kreikka (Kavounidi, 1996), Tanska (Stauffacher, 1998), Alankomaat (Uunk ja Vrooman, 2001)). Toimet, joilla pyrittäisiin parantamaan akateemisia, teknisiä tai käytännön taitoja, parantaisivat näin ollen asiakkaiden mahdollisuuksia työmarkkinoilla.

Työllisyystoimenpiteet voivat saada useita eri muotoja: esimerkiksi sellaista yritystä, joka palkkaa huumeidenkäyttäjän kilpailukykyiseen työhön, voidaan tukea rahallisesti, kuten Kreikassa on tehty. Muita toimenpiteitä ovat muun muassa työvoimapalvelujen perustaminen, josta on esimerkkinä Vienna Job Exchange Itävallassa, ja asiakkaiden auttaminen omien yritysten perustamisessa, mitä on tehty niinkään Kreikassa samoin kuin Espanjassa osana “itsensä työllistämisen edistämistä” koskenutta työllisyysohjelmaa (tällainen tuki menee osittain päällekkäin koulutuksen/harjoittelun kanssa).

Lopuksi majoittamisella tai asunnon etsimisessä auttamisella pyritään tuomaan vakautta asiakkaiden elämään. Asunnon tarjoaminen voi olla itsessään tukitoimi, mutta siihen liittyy usein psykososiaalista apua ja jonkinasteista seurantaa. Yksi esimerkki rinnakkaisesta psykososiaalisesta hoidosta on Tirolissa toimiva Haus am Seespitz, jossa toimii avoin majoitustiloissa kokoontuva asiakkaiden jälkihoitoryhmä. Belgiassa "Habitations protégées" tarjoaa sekä majoitusta että psykiatrista hoitoa. Irlannissa tehdyssä tutkimuksessa (Irlannin kansallinen raportti (Hickey 2002)) 79 % naispuolisista ja 76 % miespuolisista entisistä vangeista ilmoitti, että sopivan asunnon löytäminen oli heidän suurin ongelmansa ja syy heidän syrjäytymiselleen, mikä viittaa siihen, että majoittaminen on tärkeä yhteiskuntaan sopeuttamisen tukitoimi.


(105) Tarkempia tietoja ja maakohtaisia katsauksia esitetään tutkimuksessa "Social reintegration in the European Union and Norway".