Huumausaineiden kysynnän vähentämiseen liittyvät menot

EU:n jäsenvaltioiden huumausaineiden kysynnän vähentämiseen käyttämien kaikkien julkisten menojen kokonaismäärän laskennassa ja kansallisista seurantakeskuksista saatujen tietojen pohjalta on yritetty vertailla samankaltaisia menoja.

Vaikka kaikki mahdolliset tilastoja koskevat varotoimet on toteutettu, ei ole mahdollista välttyä siltä ongelmalta, että ilmoitetut luvut saattavat toisinaan vastata eri luokkia eri maissa ja siltä, että itse asiassa joidenkin maiden kohdalla (Belgia, Tanska, Italia ja etenkin Saksa ja Ruotsi) tietoja puuttuu niin, että kokonaisluku on varmasti huomattavasti aliarvioitu. Muiden maiden kohdalla (Espanja, Kreikka, Ranska, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta ja Portugali) tietoja voidaan pitää melko kattavina, vaikka mukaan otetuista menoluokista ei olekaan täyttä varmuutta. Alankomaissa ja Norjassa erityisesti ilmoitetut arviot koskevat sekä laittomia huumeita että alkoholia, mikä tekee lopullisista luvuista vertailussa näissä maissa melko korkeat. Lopulta suurin osa tiedoista liittyy vuoteen 1999, joka on lähtökohtana EU:n toiminnan arvioinnissa, mutta tässä on joitakin poikkeuksia. Irlannin ilmoittamat luvut ovat kysynnän vähentämiseksi vuodeksi 2000 suunniteltuja valtion menoja, Ranskan tiedot koskevat vuotta 1995 ja Yhdistyneen kuningaskunnan tiedot varainhoitovuotta 2000–2001. Taulukossa 6 esitettyjen lukujen tarkastelussa on otettava huomioon edellä mainitut seikat.

Taulukko 6: Suoria julkisia menoja kuvaavien lukujen erittely miljoonissa euroissa Reitoxin vuoden 2002 kansallisten raporttien mukaan

Maa

Miljoonaa €

Menoluokat vuonna 1999

Belgia

139

Hoito (100); kuntoutus (22,5); metadoni (8,9); yhteisöt ja alueet: ehkäisy, hoito, koulutus, koordinointi (8,3) (ei sisälly: sisäministeriön myöntämät 7 miljoonaa € rikollisuuden ehkäisyyn)

Tanska

67

Menot huumeiden väärinkäytöstä lääneittäin ja kunnittain 495,5 DKK (66,5); ehkäisevä huumetyö keskushallinnon tasolla 6,2 DKK (0,8), alueista ja kunnista ei tietoa

Saksa

343,2

Hätämajoitus (3,0); psykososiaalinen tuki (13,3); 951 avohoitokeskusta (57,9); laitoskuntoutus (25 % 434 miljoonasta eurosta (99,7)); työelämään sopeuttaminen (4,3); tuettu asuminen (8,0); sairaalahoito (97,0); korvaushoito (ei tiedossa, mutta arviolta vähintään 30,0), valtion talousarviosta 23,9 % huumeiden väärinkäyttöön (huumeiden osuus) 127 miljoonasta eurosta (30,0) (ei sisälly: menot syytetoimista ja täytäntöönpanosta)

Kreikka

16,2

39 ennaltaehkäisykeskusta (OKANA), palkat ja henkilöstö (KETHEA), majoitus- ja käyttömenot (2,4); hoito: lääkkeetön hoito, korvaushoito ja matalan kynnyksen palvelut (11,9); sosiaalinen kuntoutus (0,3); tutkimus (0,3) OKANA, tietoihin ei sisälly: koulutus (0,8), jotkin keskushallinnon menot (0,5)

Espanja

181,5

Keskushallinnon taso: Sisäministeriö (GDNPD), puolustusministeriö (ehkäisy), terveys- ja kuluttaja-asiainministeriö, koulutus- ja kulttuuriministeriö; ulkoministeriö, työ- ja sosiaaliministeriö (19,8); varat takavarikoiduista tuotteista, jotka on varattu kysynnän alentamiseen 66 % (2,8); itsehallinnolliset kunnat (158,7, josta 22,3 GDNPD:ltä)

Ranska (1995)

205,8

Subutex (91,4); sosiaali-, terveys- ja kaupunkiasiat (101,9); koulutus (tutkimus) (6,6); nuoret ja urheilu (1,3); työ, työllisyys ja koulutus (0,12); MILDT (66 % 6,9 miljoonasta eurosta (4,5) (ei sisälly: kansainvälinen yhteistyö ja tuet kansainvälisille organisaatioille)

Irlanti (2000) arvio valtion menoista

57,1

Lapsi- ja terveysasioidenministeriö (hoito, ehkäisy, tutkimus) (32,0); yritys-, kauppa- ja työllisyysministeriö (sopeuttaminen) (6,0); koulutus- ja tiedeministeriö (ehkäisy) (7,5); matkailu-, urheilu- ja vapaa-ajanministeriö (ehkäisy, tutkimus, arviointi, koordinointi) (11,6)

Italia

278,5

Poliklinikkahoito (99,1); laitoshoito ja osittainen laitoshoito (88,8); kansallisen huumerahaston hankkeet paikallisella/alueellisella tasolla (67,6); ministeriöiden rahoittamat kansallisen huumerahaston hankkeet (23,0). Tietoja ei ollut saatavissa kahdeksalta alueelta ja vain osittaisia tietoja oli saatavissa suurimmasta osasta muilta alueilta

Luxemburg

13,7

Terveys- (5,7); perhe-, yhteisvastuu- ja nuorisoministeriö (2,3); opetus-, ammattikoulutus- ja urheiluministeriö (0,5); muut ministeriöt (0,3); sosiaaliturvan korvaukset (4,9)

Alankomaat

287,9

Yleinen laki erityissairauksien hallinnasta (alueellisille hoitoyksiköille ja huumeklinikoille) (76,0); terveys-, hyvinvointi ja urheiluministeriö (huumeriippuvaisten avohoito) (74,2); varat kodittomille väärinkäyttäjille, hoitoa vaille jääneille huumeriippuvaisille (noin kaksi kolmasosaa 150 miljoonasta eurosta (112,5)); huumeisiin liittyvien häiriöiden vähentämiseen (24,1); huumeiden ennaltaehkäisytoiminta (1,1) (suurin osa luvuista koskee sekä huumeita että alkoholia)

Itävalta

52,3

Liittovaltion, maakuntien ja kuntien lähteet mukaan lukien sairausvakuutusvarat, julkiset työllistämispalvelut sekä Itävallan hyvinvointirahasto: ennaltaehkäisytoiminta (2,4); kenttätyö ja haittojen vähentäminen (3,3); neuvonta ja hoito (40,7); sopeuttaminen yhteiskuntaan (4,2); laadunvarmennus (0,6); muut menot / tarkentamattomat menot (0,8).

Portugali

71,7

Pääministerin kanslia (16,2); terveysministeriö (41,6); opetusministeriö (3,1); työ- ja sosiaaliministeriö (9,5); puolustusministeriö 1,2

Ruotsi

62,5

Hyvin summittainen arvio menoista alkoholin ja huumeiden kysynnän alentamiseen tähtäävistä menoista (Tullverket, 2000). Kunnat 300 SEK (30 €), alueellinen taso 250 SEK (25 €) ja valtio 50 SEK (5€). Kansalaisjärjestöt, laitokset ja yritykset 25 SEK (2,5 €).

Suomi

76,2

Terveydenhoito (laitoksessa) (15,1); terveydenhoito (avohoito) (7,9); huumeisiin liittyvät työkyvyttömyyseläkkeet (4,3); huumeisiin liittyvät sairauspäivärahat (0,5); korvaukset (vakuutusyhtiöt) (0,9); päihdehuolto (avo-/laitoshoito) (26,5); toimeentulotuki (4,8); lastensuojelu (10,9); tutkimus ja ehkäisevä huumetyö (5,2)

Yhdistynyt kuningaskunta (2000–01)

466,3

Arvio varainhoitovuodesta 2000–2001 (12 kuukautta 31. maaliskuuta 2001 asti). "hoito" 234 miljoonaa £ (367,4 €); "nuorison suojelu" (ehkäisy), 63 miljoonaa £ (98,9 €)

Norja

224,9

Arvio menoista keskushallinnon, läänien ja kuntien tasolla huumeisiin ja alkoholiin liittyvien palvelujen yhteydessä, joita ovat ehkäisevä työ, hoito ja terveydenhoito (avo-/laitoshoito, lääkkeetön hoito, korvaushoito), sosiaalipalvelut huumeriippuvaisten kenttätyötä, haittojen/riskien vähentämistä, kuntoutusta ja yhteiskuntaan sopeuttamista varten

Lähteet: Reitoxin kansalliset raportit, 2002.

EU-maiden huumausaineiden kysynnän vähentämistä varten vuonna 1999 käyttämät kokonaissummat näyttävät heijastavan kunkin maan kokoa ja vaurautta (Kopp ja Fenoglio, 2003). Ei ole yllättävää, että suurimmat ja rikkaimmat maat (Saksa, Ranska, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta) vaikuttavat käyttävän absoluuttisina lukuina enemmän varoja kuin pienet maat, vaikka myös Alankomaiden ja Norjan menot ovat melko suuret, mikä johtuu mahdollisesti alkoholiin liittyvien toimenpiteiden sisällyttämisestä lukuihin.

Tutkimukset osoittavat (Godfrey et al., 2002; Origer, 2002; Kopp ja Fenoglio, 2003), että tämäntyyppiset arviot voivat olla arvokkaita tietolähteitä kansallisella tasolla. Vertailut eri aikoina maan sisällä voivat paljastaa kasvua tai laskua huumeisiin liittyvässä budjetoinnissa. Alakohtaiset vertailut (kysyntä, tarjonta, kansainvälinen yhteistyö, jne.) voivat paljastaa virallisten strategioiden lisäksi konkreettiset taloudelliset kohteet, joihin käytetään rahaa huumeiden vastaisessa toiminnassa.

EU:n tasolla maiden välisissä vertailussa voidaan tunnistaa yhtäläisyyksiä tai eroja huumepolitiikkaan varatussa rahoituksessa, ja menoja on mahdollista vertailla eurooppalaiseen keskiarvoon tai maailmanlaajuisesti eri alueisiin nähden.

Lisäksi makroekonomisten indikaattoreiden käyttö (kuten BKT, koko väestö, valtion kokonaismenot tai huumeiden ongelmakäyttäjien määrä) kansallisella ja Euroopan tasolla voi auttaa laskemaan menot koko laajuudessaan sekä antaa informatiivisemman tulkinnan tiedoille, jotka yksinään eivät saavuta samaa arvoa.

Huumausaineiden kysynnän vähentämistä varten käytettävien menojen ja esimerkiksi kunkin maan bruttokansantuotteen vertaaminen voi paljastaa, kuinka suuren osan varoistaan maa todennäköisesti käyttää huumeidenkäytön ehkäisevään työhön ja huumeidenkäytöstä johtuvien seurausten vastaiseen torjuntaan. Tässä tutkimuksessa koottujen tietojen mukaan vuonna 1999 Norja varasi noin 0,1 % taloudellisesta vauraudestaan tähän tarkoitukseen. Norjan perässä tulevat Alankomaat (0,078 %) (molemmat maat sisällyttivät arvioonsa sekä huumeet että alkoholin). Portugali (0,074 %), Suomi (0,073 %) ja Irlanti (0,070 %) käyttivät suurimman osuuden taloudellisesta vauraudestaan huumeiden kysyntää vähentäviin toimenpiteisiin. Vertailussa suurimmat ja näennäisesti rikkaimmat maat näyttävät jääneet muista jälkeen. Tosin tiedoissa olevat puutteet voivat vaikuttaa vertailuun.

Näitä tietoja ei voi tulkita suoraviivaisesti, eikä vain puuttuvien tietojen vuoksi. Vaurauden osuuden, joka käytetään huumeriippuvuuden hallintaan EU:n jäsenvaltioissa, voi kuitenkin tulkita kuvastavan huumeongelman laajuutta tai siihen puuttumisen voimakkuutta (tai molempia) tai väestöön kohdistettavien sosiaalisten ja terveyteen liittyvien toimenpiteiden tasoa. Tällaisten kysymysten tutkiminen voi edesauttaa ilmiön sekä kustannuksiin liittyvien arvioiden parempaa ja syvällisempää ymmärtämistä.

Toinen tapa analysoida julkisia menoja on tarkastella niitä sitä alaa vasten, johon niillä pyritään vaikuttamaan, eli tässä tapauksessa huumeiden ongelmakäyttäjiä (112). Menot apua eniten tarvitsevia henkilöitä kohden voidaan laskea käyttäen indikaattorina huumeiden ongelmakäyttäjien arvioitua määrää. Laskelmaa haittaa valitettavasti kaksi ongelmaa. Ensinnä luvut eivät välttämättä liity suoraan huumeiden ongelmakäyttäjiin eli huumeriippuvaisiin – ehkäisevää huumetyötä, opetusta ja koordinointia voi kohdistaa myös sellaisiin yksilöihin, joita ei luokitella huumeiden ongelmakäyttäjiksi. Toiseksi huumeiden ongelmakäyttäjien määrän laskemiseen liittyy melkoista epävarmuutta.

Kunkin huumeriippuvaisen käyttämien palvelujen arvo vaihtelee maittain, ja joissakin maissa niiden arvo on korkeampi (Itävalta, Luxemburg ja Suomi) ja joissakin matalampi (Kreikka, Portugali, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta). Ensimmäisessä maaryhmässä tämä voidaan tulkita vahvana panostuksena huumepalveluihin. On kuitenkin paljon todennäköisempää, että luvut ovat enemmän sidoksissa laatuun ja toimenpiteiden tyyppiin. Itse asiassa erot menotasossa eivät välttämättä ole siirrettävissä panostamisen tasolle, vaan pikemminkin ne kertovat erilaisesta suhtautumistavasta, jota tilanteen erityisyys määrittelee.

Huumeiden ongelmakäyttäjäkohtaisten menojen rinnalla on hyödyllistä laskea huumausaineiden kysynnän vähentämiseen tähtäävän politiikan kustannukset koko yhteiskunnalle. Kun tarkastellaan huumausaineiden kysynnän alentamiseen liittyviä menoja tutkituissa 16 valtiossa (15 jäsenvaliota ja Norja) saatavissa olleista rajallisista tiedoista (taulukko 6), EU:n alueella vuonna 1999 käytetty kokonaissumma (vähintään) huumeidenkäytön ehkäisevään toimintaa ja huumeriippuvaisten hoitoon on noin 2,3 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa 5–10 euron menoerää kullekin EU-kansalaiselle. On mahdollista, että summa voi olla huomattavasti korkeampikin.

Kuten monet tutkimukseen osallistuneet ovat painottaneet, olisi erittäin tärkeää saada käyttöön yhteinen metodologia eri maiden väliseen tutkimukseen jo senkin vuoksi, että tämäntyyppisellä tiedolla ja sen analysoinnilla on merkitystä päätöksenteossa.


(112) Suonensisäinen huumeiden käyttö tai opiaattien, kokaiinin ja/tai amfetamiinien pitkäkestoinen/säännöllinen käyttö. Huumeiden ongelmakäyttäjäkohtaisten menojen laskennassa käytettiin huumeiden ongelmakäyttäjien arvioituja määriä, jotka kansalliset seurantakeskukset ilmoittivat käyttäen keskimääräiskerrointa. Lisätietoja esitetään tilastotaulukossa 4: Arviot huumeiden ongelmakäyttäjien määrästä Euroopan unionin jäsenvaltioissa, 1995–2001.